Kullervo Linnan Säätiön palkinto Juha Hostikalle

Kullervo Linnan Säätiön palkinto Juha Hostikalle

Iskelmä- ja tanssimusiikin luomista ja esittämistä Suomessa edistävä Kullervo Linnan Säätiö myöntää vuosittain tunnustuspalkinnon ansioista kotimaisessa viihde- ja tanssimusiikissa. Tänän vuonna myönnettiin kaksi palkintoa, joista toinen Dallapén johtaja Juha Hostikalle.

”Dallapén soundi on säilynyt maagisena ja fraseeraukset ovat paikoillaan. Juha Hostikan tavassa laulaa kaikuvalla äänellä tango Hurmiota on jotakin unenomaisen tuttua. Samaan aikaan heidän ohjelmistossaan on myös uusvanhoja kappaleita”, luonnehti Kullervo Linnan säätiön jäsen Maarit Niiniluoto palkintojen jakotilaisuudessa.

Dallapé on suomalainen tanssiorkesteri, lajissaan ensimmäisiä, joka perustettiin vuonna 1925. Tarina orkesterista, joka sai nimensä italialaisen harmonikan mukaan, eli voimakkaana 1920-ja 30-luvuilla. Vuonna 2009 Dallapé sai jälleen siivet selkäänsä, kun oopperalaulaja Juha Hostikka perusti yhtyeen uudelleen, 1930-luvun loistoaikojen tyyliin.

Teosto/Kullervo Linnan Säätiön tiedote

MENU
Dallapé-orkesteri